Historia

Stabijhoun on vanha, Hollannin Frisianmaalta kotoisin oleva koirarotu. Rotu on ollut suosittu etenkin metsäisessä kaakkois-Friisiassa, alueen ulkopuolelle rodun tunnettavuus on levinnyt oikeastaan vasta 1960-luvun jälkeen. Stabijhounia on verrattu alkuperäisiin friisialaisiin ihmisiin, jotka ovat tunnetusti olleet luonteiltaan itsepäisiä, rehellisiä, hiljaisia, sosiaalisia ja ystävällisiä, mutta kuitenkin hieman varautuneita vieraita kohtaan.

Ensimmäiset maininnat rodusta löytyvät 1800-luvun alkupuolelta. Rodun juuret pohjautuvat todennäköisesti spanieleihin, jotka kulkeutuivat Hollantiin espanjalaisten miehityksen aikana. Stabijhounin lähisukulaisiin kuuluvat drentsenpeltopyykoira ja pieni münsterinseisoja. Hieman kaukaisempia sukulaisia ovat iso münsterinseisoja sekä pitkäkarvainen saksanseisoja. Rotua on aikoinaan risteytetty myös samalta alueella kotoisin olevan wetterhounin kanssa, jolla on hyvin samankaltainen työskentelytapa. Vuonna 1938 muutamat kasvattajat ryhtyivät erottamaan stabyhounin ja wetterhounin toisistaan ja vuonna 1942 ne tunnistettiin Hollannissa omiksi roduikseen. Nykyään stabijhoun-rodun suosio on levinnyt myös Hollannin ulkopuolelle: pääasiassa Pohjoismaihin, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Ensimmäinen stabijhoun on tuotu Hollannista Suomeen kennel Nordwartiin vuonna 1991.  

Rodun nimi stabijhoun juontaa kaiketi juurensa hollantilaisesta sanonnasta: ”Sta mij bij”, joka tarkoittaa suomennettuna: ”seiso vierelläni”. Nimen loppuosa ”houn” tarkoittaa friisiaksi koiraa ja lausutaan suomalaisittan ”huun”. Nykyisin Hollannissa käytetään rodusta yleisimmin nimitystä ”Friese Stabij”, eli friisin stabij. 

Stabijhounia on käytetty Hollannissa maatalojen yleiskoirana, jolloin koira on toimittanut perheessä useampaa virkaa. Koska maanviljelijöillä ei ollut varaa hankkia useampaa koira, oli monipuolinen yleiskoira varsin tervetullut apuri. Stabijhounia on käytetty maatilan haittaeläinten tuohoajana. Stabijhoun on myös toiminut pihapiirin vahtikoirana sekä isännän metsästykaverina lintumetsällä. Pehmeäsuinen koira on ollut oiva apu sorsanmetsästyksessä. Aikoinaan stabijhounien avulla metsästettiin myyriä, myyrän nahkojen olessa arvokasta kauppatavaraa. Perheelleen omistautunut koira on lisäksi ollut erinomaista seuraa lapsille ja stabijhounit rakastavatkin ihmisten läheisyyttä.